Paluu kotiin - ja ajatuksissa Kambodzhaan

Fyysisesti kotona, mutta henkinen puoli vielä matkalla. Toivottavasti löytävät taas toisensa pian.

Kun suljen silmäni, olen taas tutulla rannalla ja taustalla soi Doors.

At first flash of Eden
We race down to the sea
Standing there on freedom's shore

Waiting for the sun
Waiting for the sun
Waiting for the sun

Can you feel it
Now that Spring has come
That it's time to live in the scattered sun

Waiting for the sun
Waiting for the sun
Waiting for the sun
Waiting for the sun

Waiting,, waiting,, waiting,, waiting, waiting,, waiting,, waiting,, waiting

Waiting for you to come along
Waiting for you to hear my song
Waiting for you to come along
Waiting for you to tell me what went wrong

This is the strangest life I've ever known

Can you feel it
Now that Spring has come
That it's time to live in the scattered sun

Waiting for the sun
Waiting for the sun
Waiting for the sun
Waiting for the sun

Räntäsade, täältä tullaan!

Kyllä sitä ehtii kolmessa kuukaudessa kerätä tavaraa. Osa meni jakoon tutuille ja loput on yritetty survoa laukkuihin. Hotellin puutarhuri sai uuden asukokonaisuuden ja hymyili säteilevästi. Loput rielit annettiin pagodan portilla nukkuneelle pariskunnalle, joka huuteli kiitoksia vielä pitkään peräämme.

Ja sitten sinivalkoisin siivin kotia kohti. Sitä toista kotia.

Kiitos kaikille blogia seuranneille ja ilo tavata teitä kaikkia pian!

Irtautumista

Hyvästienjättöpäivä, ystäville, työpaikalle, vapaaehtoistöihin. Ne maailman parhaat nuudelisopat. Tavaroiden läpikäymistä hikinoron valuessa selkää pitkin. Elohopea sen kuin kipuaa mittarissa. Viimeinen bulbulien iltakonsertti. Valkosipulipainotteinen illallinen ystävien seurassa libanonilaisessa ravintolassa. Parvekkeella vastassa lämmin kostea yöilma, kuin seinä. To-kee kajauttaa huutonsa ilmoille.

Kaikki kysyvät milloin tulemme takaisin. Minäkin.

Kaksi päivää puoleen kuuhun

On se ilta, kun kuu makaa selällään ja nauraa. En malta istua sisällä vaan käyn parvekkeella sitä kurkkimassa ja hengittämässä samettista ilmaa. Viimeiset kolme kuukautta juoksevat mielessäni enkä voi uskoa että taas ollaan pakkaamassa laukkuja. Mutta ei ihan vielä, menen takaisin ulos kuuta katsomaan. Varvastossuissa, hymyillen.

Vielä täällä

Naistenpäivän ansiosta saimme viettää pitkää viikonloppua. Täkäläiseen tapaan vapaa siirtyy seuraavalle arkipäivälle pyhän sattuessa viikonlopulle. Mukava systeemi!

Läksiäisjuhlat (yhdeksännet?) vietettiin rennossa tunnelmassa Phnom Penhin yöelämässä. Kolmen tuktukin karavaanimme seikkaili baarista toiseen bongaten tuttuja paikkoja kuten Memphis, Green Vespa, Heart of Darkness ja Miles. Bongattua tuli myös juuri avattu aito brittipubi: maineekkalla nimellä ratsastava Brave new world, Huxley´s (siideriä ei löytynyt sieltäkään, omistajan kuuluisista sukujuurista huolimatta).

Konkretiaa pohjolaan paluuseen toi lukemamme Aamulehden toimittajan (omasta mielestään varmasti vitsikäskin) juttusarja Kambodzhasta, josta kaikki täällä kävijät voitte tehdä omat johtopäätöksenne; onko toimittaja käynyt samassa maassa kuin te?:
http://www.aamulehti.fi/teema/matkailu/70029.shtml
http://www.aamulehti.fi/teema/matkailu/70026.shtml
http://www.aamulehti.fi/teema/matkailu/70028.shtml

Olen oman palautteeni lehden toimitukselle jättänyt ja odotan yhä vastinetta. Ikävä on todeta, että valtakunnan suurimpiin kuuluva sanomalehti kokee asiakseen irvailla köyhän kehitysmaan kustannuksella. Hävettää olla suomalainen, mutta taidankin olla jo vähän khmeri.

Hyvää naistenpäivää!

Perinteiseen tapaan kävin ottamassa päivän kunniaksi öljyhieronnan. Edessä onkin pitkä ilta, sillä vietämme tänään läksiäisjuhlia. Kolme tuktukia on varattu koko illaksi kuskaamaan seuruettamme ympäri Phnom Penhia. Ilta alkaa Steve´s steakhousesta (joka tarjoaa pihvien ohella myös kreikkalaista ruokaa) ja jatkuu sitten sinne mikä hyvältä tuntuu. Jotenkin voisin kuvitella, että lopulta päädymme Heart of Darknesiin…

Toissailtana saatiin upea ukkosmyräkkä rankkasateen kera. Se ilmeisesti puhdisti ilman, sillä pitkään jatkunut nihkeän painostava säätyyppi vaihtui tänään kirkkaaksi ja polttavan kuumaksi. Ensi viikolle onkin luvattu jo 36 astetta, joten loppurutistuksesta näyttää tulevan hektisen lämmin.

Finger lickin´good

Kauan se kestikin mutta tapahtui viimein: ensimmäinen amerikkalainen fast food –ketju löysi tiensä Kambodzhaan kun KFC avasi ovensa Monivong bulevardilla sunnuntaina. Viisi uutta ravintolaa on jo suunnitteilla ja arvatenkin muut ketjut seuraavat pian perässä. KFC:n mukaan he tuovat länsimaisen ruokakulttuurin maahan yhdistettynä kassatyttöjen energiseen ”Hi!”-tervehdykseen (heidät on koulutettu tähän Malesiassa). Tuntuu melkein pyhäinhäväistykseltä, mutta täytyyhän kambodzhalaistenkin päästä suuren maailman makuja ja tapoja nauttimaan. Maut ehkä kelpaisivatkin, mutta suurimman osan kukkarolle nämä herkut ovat kuitenkin aivan liikaa. Hyvä puoli asiassa on se, että raaka-aineet (kana, vihannekset) hankitaan Kambodzhasta.

Katselin eilen länsimaisessa katubaarissa (”Kulmassa”) syödessämme, kuinka vanha kumara nainen krama-huivi päässään kantoi korrella kahta vatia, joista toisessa oli astioita ja toisessa kananmunia mausteineen. Turistit istuivat syömässä ties mitä pasta- ja crêpes –annoksia (myös me) ja seurasivat naista kuin jotain nähtävyyttä. Kukaan ei sentään ottanut kuvia. Mietin, miten vielä viisi vuotta sitten näky olisi ollut aivan normaali. Samaisella kadulla ei ollut vielä yhtään ravintolaa eikä sen puoleen turistiakaan. Turistit jakelivat dollarin seteleitä maassa laahautuneelle vammaiselle miehelle, jonka sukulaiset tuovat kadulle kerjäämään joka ilta. Eipä ihme, moisesta tienestistä voi moni vain haaveilla. Tuskinpa pääsi miesparka taaloillaan KFC:lle uusia makuelämyksiä hakemaan kuitenkaan.

Tuntuu, että Phnom Penh muuttuu joka päivä. Kun on pari päivää ollut poissa, huomaa taas että joku talo on sillä välin moukaroitu alas. Hotellimme vierestä lähti neljä taloa rivissä, kun joku osti kaikki tontit. Villat jyrättiin alas muutamassa päivässä ja nyt jättitonttia rajaa iso vihreä aaltopeltinen aita. Arvatenkin vuoden kuluttua paikalla on joku valtava kerrostalokompleksi, joita alueella rakennetaan joka puolella. Maan arvo on noussut parissa vuodessa pilviin, joten tontit on käytettävä tehokkaasti.

Oikeaa Kambodzhaa on pian lähdettävä etsimään kaupungin ulkopuolelta. Silti odotan jännityksellä millainen metropoli tästä Phnom Penhistä vielä kehkeytyy. Se erityinen syke täällä on vielä tallella.

PS. Kuvassa keskustan puistoon rakennettu yleinen käymälä, johon on pysyvästi majoittunut muutama perhe asumaan. Juokseva vesi ja keskeinen sijainti!

Bungalow-elämää

Kambodzha on hänen toinen kotinsa, totesi täkäläinen vapaaehtoistyökaverini ylpeänä minua kollegoilleen esitellessään. Hän halusi, että tapaan myös Sihanoukvillen toimiston väen ja minut otettiin sydämellisesti vastaan. Te voisitte vaikka muuttaa tänne, ei teillä olisi mitään ongelmia kun kaikki tuntevat teidät, sanoi hovimestariystävämme Chhner Molop Chrey –ravintolassa. Kuulin jo muilta hierojilta ja hedelmämyyjiltä, että olette rannalla ja tulin niin nopeasti kuin ehdin, sanoi hierojaystävämme Otres-rannalla.

Istumme DevaRajan ainoan bungalowin terassilla. Aurinko on painumassa pilviverhoon. Kottaraisen sukuinen lintupariskunta rakentaa terhakkaasti pesää villan räystääseen. Isäntämme koira Nigel tulee kerjäämään rapsutuksia. Pehmeä tuuli puhaltelee auringolla ja suolavedellä kyllästetylle iholle. Taivas alkaa tummua, valot syttyvät, aaltojen kohina kuuluu hiljaa taustalla. Musiikkia, mopojen tasaista hurinaa, savua lähiravintoloiden grilleistä.

Ei se toinen koti kovin kaukaa ole haettu. Jotenkin sitä tuntee jo juurtuneensa tänne ja olo on pelottavan kodikas.

Möykätkää nuoret taas rantabaarissa ensi yönä että olisi edes joku syy lähteä täältä pois.

Takaisin koulunpenkille

Nyt tiedän miltä tuntuu istua pulpetissa kambodzhalaisessa koululuokassa. Tämä tapahtui Prek Engin yläasteella Mekongin toisella puolella puoli kahdeksalta aamulla. Herätyskelloni soikin jo bulbulien laulun aikaan, kun aurinko vasta sarasti. Kävin tutustumassa koulussa toimivan oppilasryhmän toimintaan, jonka tehtävänä on kertoa muille oppilaille mitä he voivat tehdä estääkseen lapsien hyväksikäyttöä ja lapsikauppaa. Kolmekymmentä reipasta nuorta esittäytyi minulle kukin vuorollaan, osa khmeriksi ja osa englanniksi. Ylpeinä he kertoivat ryhmänsä toiminnasta ja esittivät minulle tiukkoja kysymyksiä kuten: Oletko naimisissa ja onko sinulla lapsia? Missä muissa maissa olet käynyt? Onko Suomessa kotiväkivaltaa? Mitä kieliä suomalaislapset opiskelevat?

Kun tästä tentistä selvisin, jouduin rehtorin puhutteluun ja minulle esiteltiin koulun kirjasto. Pyysin nähdä biologian kirjan. Kymmenennellä luokalla täällä luetaan solujen rakenteesta, viruksista ja loisten kiertokulusta elimistössä. Tämän päättelin kirjan muutamista mustavalkoisista kuvista. Pääosa kirjasta oli pelkkää tekstiä. Kyllä on Suomessa upeat koulukirjat näihin verrattuna. Tietokoneluokkakin koulusta löytyi, mutta kun sähkö on kortilla ja internet-yhteyttä ei ole mailla halmeilla, koneet homehtuvat kovaa vauhtia. Mutta se into ja tekemisen meininki, sitä oli ilo katsella! Erityisesti minua ilahdutti rehtorin kommentti oppilasryhmien toiminnasta: "Kokoukset eivät ole tärkeimpiä vaan se, mitä niiden välillä tehdään". Siinäpä tervetullut muistutus myös Suomeen, kaikenlaisten palavereiden luvattuun maahan.

Miltäkö se tuntui, se pulpetissa istuminen? Jännältä tuntui, joku vuosi vierähtänyt viime kerrasta.

Viikon anteja on ollut myös vierailu vankilassa ja mielenkiintoiset keskustelut ihmisoikeusjärjestössä. Paljon jo tehdään mutta niin paljon olisi vielä tekemistä. Tällä rintamalla jatkan vielä huomenna Sihanoukvillessa. Luvassa on taas koulunpenkin kulutusta sekä katsaus vähän ikävämpään, häädön saaneen kylän lasten ja naisten elämään hökkeleissä. Sen jälkeen sitä varmasti taas katsoo kaikkea vähän uusin silmin. Eikä ihan pienestä valita, kuten tästä hotellimme surkeasta nettiyhteydestä.

Rattanakiri, täysikuu - ja sauna!

Tähystelimme ulos pölyn sekaan Banlungin pääkadun liikenneympyrässä. Ei näkynyt bungaloweja, vain punaisella tomulla kuorrutettuja taloja, autoja ja ihmisiä. Jatkoimme muhkuraista hiekkatietä eteenpäin, kunnes vastaan tuli hakemamme viitta: Norden house. Käännös oikealle asvaltoidulle sivukadulle ja mäen päällä häämötti kangastuksenomainen näky: suuri Ruotsin lippu ja hohtavanvalkoisia bungaloweja kauniisti hoidetulla rinnetontilla. Olimme perillä.

Huolella rakennetun ja erittäin siistin bungalowin parvekkeella kelpasi ihailla vastapäisiä kukkuloita, kuunnella linnunlaulua ja haistella raikasta ilmaa. Teimme patikointiretken läheiselle Yaklom-järvelle ja seikkailimme San-joella pienellä veneellä. Rantauduimme pariin syrjäiseen etniseen kylään, joissa ei ulkomaailmasta paljoa tiedetty. Meidät otettiin kuitenkin iloisesti vastaan. Kyläpäällikkö tuli itse toivottamaan meidät tervetulleiksi ja tarjosi kookospähkinät. Olo oli kuin valtiovierailulla.

Illalla auringon laskettua alkoi vuorilta puhaltaa viileä tuuli. Niin viileä, että isäntämme sauna lämpeni molempina iltoina. Kyllä oli ihana istahtaa lauteille, heittää löylyä sihisevälle kiukaalle ja kuunnella kaskasien siritystä ulkona. Saunanraikkaina katselimme banaanipuun katveessa, kuinka täysikuu nousi kukkuloiden takaa tummuvalle taivaalle.

Tuli aika jättää rauhallinen Rattanakiri ja palata pääkaupunkiin. Koukkasimme paluumatkalla Stung Trengin kaupunkiin, missä tutustuimme silkinvalmistukseen. Yhdessä rakennuksessa terhakat silkkitoukat rouskuttivat mulperipuun lehtiä, viereisessä hallissa kehrättiin silkkilankaa ja seuraavassa kangaspuut paukkuivat.

Sellaisen annoksen saimme uusia kokemuksia, ettei kauheasti harmita, vaikka se ibis jäi kun jäikin tällä kertaa näkemättä. Kovasta yrityksestä huolimatta.

Annos villiä pohjolaa

Palasimme tänään upealta elämysmatkaltamme Kambodzhan koilliskulmasta Rattanakirista. Mennessä yövyimme Mekongin rannalla Kratien kaupungissa, jonka edustalla elää harvinaisia jokidelfiinejä. Veneemme lipui hiljaa tyynellä joella ja tuijotimme vedenpintaa. Ei mennyt kuin hetki, kun alkoi kuulua tuhinaa ja pintaan pulpahti vaaleanharmaa selkäevä. Ja pian myös toisella puolella venettä, sitten taas toisella. Naamaansa nämä kaverit eivät esitelleet, mutta terhakkaasti pyörivät veneemme ympärillä.

Seuraavana aamuna alkoi ajomatka kohti meille täysin tuntemattomia maisemia. Tie muuttui Rattanakirin risteyksen jälkeen hiekkapäällysteiseksi ja ajovalot oli laitettava päälle valtavan pölyn vuoksi. Yhteensä yli 500 kilometrin ja viimeisen osuuden 55 lankkusillan jälkeen saavuimme perille punaisen pölyn peittämään Banlungin kaupunkiin. Tuli epäilys, oliko työläs ajomatka tekemisen arvoinen. Oli se! Siitä lisää lähiaikoina.

Kampong Chhnang

Kaupunkiloma on jatkunut turistinähtävyyksiä kierrellen. Kävimme myös surullisen kuuluisilla kuolemankentillä, joten nyt on Jukillakin vihdoin yhdeksännellä reissulla tullut ruksattua loputkin opaskirjan ”points of interest”-paikat. Nähtävyyksien kiertämisen välillä ollaan rentouduttu altaan reunalla kirjaa lukien, käymällä hieronnassa sekä nauttimassa hyvää ruokaa.

Kepin reissun peruunnuttua päätimme suunnata Kampong Chhnangin kaupunkiin (91 km PP:sta). Tie oli mitä mainioin ja matka taittui alle puolessatoista tunnissa. Kaupunkiin ajettiin sisään liikenneympyrän kautta, jonka keskelle on äskettäin noussut pienoisversio Phnom Penhin independence-monumentista. Hienot hallintorakennukset puutarhoineen olivat sen ympärillä. Tie jatkui halki kaupungin torin ja päätyi Tonle Sap –joen rantaan. Viehättävän rantaidyllin sijaan kaikki rantarivistön talot oli valjastettu rautakauppatarjonnalla. Joenvarsi oli täynnä kalastusveneitä ja kelluvia taloja (kts. kuva). Yksi mies tuli tarjoamaan meille venettä vuokralle, muut tyytyivät pällistelemään meitä ihmeissään. Söimme kelpo lounaan eräässä guest housessa ja ajelimme samaa tietä takaisin.

Huomenaamuna alkaa retkemme pohjoiseen. Ajamme ensin Kampong Chamiin, jonka jälkeen käännymme Mekongin rantaa kulkevalle tielle suuntana Kratien kaupunki. Siellä ohjelmassa on käydä tutustumassa jokidelfiineihin ja ihailla auringonlaskua Mekongin taa viidakkoon. Matkaa jatketaan jo seuraavana päivänä kohti Rattanakiria, missä majoitumme erään ruotsalaismiehen bungaloweihin. Luvassa on patikointia luonnossa salaperäistä ibistä etsien. Löytyykö se? Sen kuulette kun palaamme perjantaina.

Ystävänpäivänä

Lämmin ystävänpäivän tervehdys kaikille!

Kaupunkilomaa

Phnom Penh on taas piristynyt vuodenvaihteen hiljaiselon jälkeen. Kadut ovat täyttyneet autoista ja mopoista ja liikkeet avanneet ovensa. Koko viikonlopun kuului rummutusta, kun lohikäärmetansseja oli tilattu koteihin ja yrityksiin tuomaan onnea alkaneelle vuodelle. Pääsimme seuraamaan sellaista vastapäisen vakuutusyhtiön pihaan. Pelottavan näköiset punasilmäiset lohikäärmeet lämmittelivät ensin rakennuksen edessä, hyökkäsivät sitten sisälle kiertäen kaikki huoneet ja tulivat lopuksi tanssimaan villisti rakennuksen edustalle. Ehkäpä ripaus onnea tarttui samalla meihinkin.

Jukilla alkoi loma. Tarkoituksemme oli lähteä tällä viikolla Kepiin, ”siirtomaa-ajan hylättyyn pieneen rantakohteeseen” maan kaakkoiskulmassa. Tämä kuvaus piti paikkansa vielä viime vuonna, muttei enää. Soitin läpi viisi hotellia (joista kolme niin uusia ettemme ole niitä nähneetkään) ja kaikki olivat viimeistä huonetta myöten täynnä – keskellä viikkoa. Mietimme jo pikamatkaa jonnekin kaupunkilomalle, mutta tulimme siihen tulokseen, että tässähän meillä on kaupunki ja lomaa. Aloitimme jo käymällä kansallismuseossa ja muutakin yhtä eksoottista on suunnitteilla. Jopa päivän paistattelua uima-altaalla.

Ensi viikolla suuntaamme autonnokan kohti pohjoista: Kratieen ja Rattanakiriin, jossa yhtenä tehtävänä on etsiä Kambodzhan kansallislintu, jättiläisibis (giant ibis). Se kuuluu olevan maailman uhanalaisimpia lintuja ja muutamasatapäisestä kannasta noin 90 prosenttia elää Kambodzhassa, nimenomaan Rattanakirin alueella.

Rotan vuosi

Kovin vaisulta näytti eilen alkaneen uuden vuoden juhlinta täällä Phnom Penhissa verrattuna itäiseen naapurimaahan. Pieni Chau Docin kaupunki todella kuhisi. Katumyymälät olivat täynnä punaisia uudenvuoden lyhtyjä ja välkkyviä valoja ja kadunvarret olivat keltaisenaan krysanteemeista ja miniappelsiinipuista. Vietnamissa uuden vuoden (jota siellä kutsutaan nimellä Tet) vastaanottoperinteisiin kuuluu myös pitää meteliä, jolla houkutellaan jumalia ja samalla karkotetaan pahoja henkiä. Ennen vuoden vaihtumista kaikki riidat on sovittava, velat maksettava ja koti siivottava. Uusi vuosi alkaa aina puhtaalta pöydältä.

Pienten alkuvaikeuksien jälkeen (laivamme oli pahasti myöhässä, saavuimme vasta pimeällä, meitä ei oltu vastassa ja hotellissa ei ollutkaan varausta…) Chau Docin reissumme oli oikein antoisa. Kaupunki koluttiin jalkaisin ja paikallisella syklolla (xe loi, kuvassa), syötiin vietnamilaisen keittiön anteja muovituoleilla neonvalossa, juotiin hyvää filtterikahvia jakkaroilla istuen kadunvarsikuppiloissa ja hamstrattiin elintarvikekaupan kaikki kolme valkoviinipulloa.

Kaupunki on turisteille lähinnä läpikulkupaikka Vietnamin ja Kambodzhan välillä. Reissumme kolmantena päivänä herätimmekin jo huomiota ja meille huomautettiin, että tehän olettekin täällä todella pitkään. Neljännen kerroksen parvekkeellamme antennimeren tasossa väijyimme auringonlaskun aikaan seuraamassa päivän uusia veneturisteja, jotka palloilivat kadulla majapaikkaa etsien. Muuten ulkomaalaisiin ei juuri törmännyt. Kunnostauduimme myös retkeilemällä läheiselle Sam-vuorelle, jonka laelle kivuttiin mopon tarakalla kypärät päässä (Vietnamissa on kypäräpakko!). Teimme myös idyllisen veneretken kelluvaan kylään, kalaviljelylaitokselle ja muslimikylään joen varteen.

Meille luvattuun kahden tunnin venematkaan meni tullessakin reilusti enemmän, noin kuusi. Matkalla kivuttiin maihin ensin Vietnamin raja-asemalla ja sitten Kambodzhan. Joenvarsimaisemassa maiden välisen eron näki lähinnä siinä, että jos Kambodzhan puolella oli yksi tolppatalo muutaman sadan metrin matkalla, niin Vietnamissa niitä oli vähintään kymmenen. Mekong Delta onkin yksi Vietnamin väkirikkaimpia alueita, maan riisiaitta.

Voi miten tuntui suurelta ja hiljaiselta Phnom Penh kun ajelimme tuktukilla satamasta kotiin.

Ystävän muistolle

Saimme tänään suru-uutisen ystävämme Markun poismenosta. Ajatuksemme ovat nyt hänen läheistensä luona. Tällä hetkellä ei mieleemme mahdu muuta.

Lämmin osanottomme,
Sipsu ja Jukki

Veneellä Vietnamiin

Dongit vaihdettu eilen kaupungin toisella puolella rahanvaihtopisteessä Charles de Gaulle bulevardin kultakauppiaalla (virallisista vaihtopaikoista vaikea löytää dongeja) ja kassit pakattuna. Edessä on jokiretki Mekongia alas Vietnamin rajalle ja siitä kohti Chau Docin kaupunkia, joka on kuuluisa muun muassa kelluvista kylistään ja toreistaan sekä kalankasvattamoista. Palaamme sopivasti kiinalaisen uudenvuoden aattona eli keskiviikkona. Xin chao Viet Nam, täältä taas tullaan!

Kirppusäkkejä ja katuelämää

Kerrankin näin päin. Suomi pääsi täällä paikallislehden ”hassuihin uutisiin” tarinalla hiirenpäästä, joka löytyi Itä-Suomessa vihanneslautaselta. Tosin jutussa todettiin, että pakastevihannekset oli ilmeisesti pakattu Belgiassa.

Jukki on vieraillut ahkerasti maakunnissa tällä viikolla tutustumassa projektin kenttätyöhön. Eilen oli vuorossa Takeon provinssi reilun tunnin ajomatkan päässä etelään Phnom Penhistä. Sain soiton lounasaikaan, jolloin Takeossa oli jo päästy herkuttelemaan paikallisella järvikalalla sekä sitruunaruoholla maustetulla kalakeitolla (olivat kuulemma molemmat oikein maukkaita). Taustalta kuului kimeää haukahtelua: ravintolan lattialla oli korillinen koiranpentuja. Eivät toivottavasti kuitenkaan tarjolla muuten kuin myytäväksi. Surkea haukahtelu taustalla jatkui. Kyselin saisinko yhden matkamuistona kotiin. En saanut, sen verran kuulemma kuhisivat ötököitä. Pienet reppanat kirppusäkit.

Minä otin eilen ohjelmistoon jo kauan suunnitteilla olleen kasvohoidon takavuosilta tutussa hoitolassa. Matkalla sinne törmäsin harvinaiseen ilmiöön, toiseen kävelijään. Hän oli luonnollisesti suomalainen tuttu. Oli matkalla postiin, mutta käveli aivan väärään suuntaan. Opastin hänet oikeaan paikkaan ja sujahdin itse sivukadulle nautinnolliseen kasvokäsittelyyn, joka oli aivan yhtä ihana kuin muistelin. Takaisin kotiin talsiessani jostain alkoi kuulua musiikkia. Se voimistui voimistumistaan ja jäin kadunkulmaan (pissalta haisevan muurin edustalle) odottelemaan. Kulman takaa ilmestyi pian hautajaissaattue, jota johti musta auto takakontti auki. Siellä törötti iso oranssi muoviboksi, joka sisälsi ilmeisesti jäähdytetyt juomatarjoilut hautajaisseurueelle. Tätä vähemmän arvokasta näkyä seurasivat perheen vanhimmat miehet, jotka kantoivat kukkasin koristeltua vainajan kuvaa. Perässä tuli muu perhe ja pyörillä kulkeva vaunu, jossa oli valkoinen arkku ympärillään kymmenisen oranssikaapuista munkkia. Vaunun perässä tuli muu hautajaisseurue kävellen, mopojaan taluttaen. Kaikki olivat pukeutuneet suruväriin eli valkoiseen ja perheen miehet olivat ajelleet asiaankuuluvasti päänsä kaljuiksi. Kun saattue saapui risteykseen, sitä johtanut auto kääntyikin väärään suuntaan. Kulkue meni sekaisin, kun autoa lähdettiin metsästämään takaisin. Se saatiin lopulta kääntymään ja kuljettaja nauroi suu korvissa virhettään. Lopulta auto meinasi törmätä arkkua kuljettaneeseen vaunuun. Totesin parhaaksi jatkaa matkaa.

Perjantai-illan kunniaksi luvassa on kulttuuripläjäys, kun ystävämme bändi Bun N´drazE heittää yksityiskeikan Zombie-nimisessä baarissa. Siitä se viikonloppu alkaa ja sunnuntaina kohti uusia maisemia Mekong Deltalle Vietnamiin.

Kultaista suuruudenhulluutta

Haikein mielin saattelimme eilisaamuna Leenin lentokentälle. Mukavat kaksi viikkoa yhdessä menivät kuin siivillä, mutta paljon koettiin, tehtiin ja nähtiin – naurettiin ja nautittiin. PINA CA-LA-DA!

Ystävän hauskat 40-vuotisjuhlat jatkuivat eilen rääppiäisten merkeissä ja tänään alkoi arki. Lähestyvä kiinalainen uusi vuosi (Rotan vuosi) ei näy vielä katukuvassa, mutta se on otettava huomioon tulevia reissuja suunnitellessa. Tarkoituksemme on vielä ennen vuodenvaihteen massaliikehdintää tehdä viikonloppureissu laivalla Vietnamin puolelle Mekong Deltalle, Chau Docin joenrantakaupunkiin.

Phnom Penhin katukuva tuntuu muuttuvan joka päivä, mutta suurin muutos on vasta tulossa, kun 42-kerroksisen ja 193 metriä korkean Gold Tower –pilvenpiirtäjän rakennustyöt alkavat ensi kuussa Sihanouk- ja Monivong-bulevardien kulmassa. Rakennukseen tulee 360 luksushuoneistoa, sairaala, pankki, ostoskeskus, kuntosali, uimahalli ja luonnollisesti valtavat parkkitilat kaikille Lexuksille. Tämän ”elämänlaatua kohentavan” rakennuksen pienoismalli esiteltiin viime viikolla ja Gold Towerin on määrä valmistua vuonna 2011. Uskomattomalta tuntuu moisen projektin tarpeellisuus/mielekkyys maassa, jossa valtaosa elää alle dollarin päivätuloilla ja ilman vessoja. Tarvetta kuitenkin tuntuu löytyvän, sillä käsiraha on jo maksettu lähes puolesta asunnoista (joista kallempien hinta on 1,6 miljoonaa USD) ja seuraavaa, 52-kerroksista, tornia jo suunnitellaan. Että semmoista.

Kaupunkia ristiin rastiin

Auringoenergian voimalla olemme kolunneet hyvällä menestyksellä kaupungin torit ja boutiquet. Tarjonta, värivalikoima ja hintataso sekä myyjien vilpitön ystävällisyys saavat aikaan suoranaisen ostovimman. Olemmekin panostaneet viikon loppua kohden kävelyyn välttääksemme marketin houkutukset. Tosin kävelylenkeilläkin voi tehdä heräteostoksia.

Kaduille jalkautumalla näkee myös kaupungin monet kasvot. Kuvassa lähistöllä sijaitseva 60-luvun kerrostalo (white house), joka valmistuessaan oli kaupungin modernein rakennus. Nyt se taitaa olla jo katoava luonnonvara. Uusia kerrostaloja nousee uhkaavasti viereiselle tontille.

Eilinen iltapäiväkävely sai yllättävän käänteen, kun kevyt sade yllätti. Oli "ihan pakko" pelastautua juuri avattuun lähibaariin lasilliselle Chardonnayta. Myöhemmin illalla saatiinkin kunnon sade, joka oli jo tervetullut puhdistamaan kaupungin pölystä ja raikasti ilman.

Tänään aamu valkeni aurinkoisena ja kävelimme lähitorille tutustumaan muun muassa mielenkiintoiseen ja värikkääseen ruoka- ja hedelmätarjontaan. Iltapäivällä Beautiful-kenkäkaupassa odottivat valmiina Leenin käsintehdyt sandaalit, jotka koekäytetään huomenna täällä asuvan ystävän 40-vuotisjuhlissa (naisen paras ikä!).

Perjantai-illan kunniaksi luvassa on baarikierros, kenties ympyrätanssiakin. Kierrokselle startataan omalta terassilta kuohuvan ja tapasten (katkaravut valkosipuliöljyssä) ääreltä, joiden valmisteluun tästä vähitellen siirrymmekin.

Lähestyvän kiinalaisen uuden vuoden kunniaksi julkistamme uuden kilpailun: Mikä vuosi on alkamassa kiinalaisessa kalenterissa? Ensimmäiselle oikein vastanneelle luvassa palkinto!

Täydenkuun tervehdys

Paluumatka Phnom Penhiin meni suunnitelman mukaisesti Kampotin kautta. Valittu kiertotie oli pidempi ja hitaampi, mutta kannatti idyllisten maalaismaisemien ja vähäisemmän liikenteen vuoksi. Kiva havaita, että maan tieverkosto kohenee kaiken aikaa. Sama reitti vei joitakin vuosia sitten kolminkertaisen ajan.

Tänään tiistaina vietetään Buddhan päivää ja kaiken lisäksi täysikuuta. Sen nousua Mekongin takaa oli tietenkin lähdettävä seuraamaan paikallisten joukkoon. Ajettuamme rantapuistoon totesimme hölmistyneinä, että kaupunki on päättänyt ilahduttaa asukkaitaan sulkemalla alueelta jokinäkymän yli kaksimetrisellä aaltopeltiaidalla. Paikallistuntemuksesta oli tällä(kin) kertaa apua. Hetken mietittyämme ajoimme läheisen luksushotellin pihaan ja marssimme määrätietoisesti muina miehinä hotellin puutarhaan, josta vielä on esteetön näkymä joelle. Meille kerrotun mukaisesti täysikuu nousi samanaikaisesti auringonlaskun aikaan vastakkaiselta suunnalta. Näky oli vaikuttava.

Beach life!

Neljä päivää ollaan vietetty rantaelämää pilvettömässä säässä, vaikka sääennuste on uhkaillut ukkosmyrskyllä kaiken aikaa. Sellainen ehkä vielä saadaan, sillä lämpötila on kohonnut jo reippaasti yli kolmenkymmenen. Tälle päivälle luvattiin 38 astetta, eikä siitä varmaan kovin kauas jääty. Rannalla tarkeni oikein mukavasti ja vähän väliä oli piipahdettava meressä "virkistymässä" pienten kalojen seassa. Lounasaikaan vetäydyttiin varjoon herkuttelemaan juuri torilta haetuilla paistetuilla jättiläiskatkaravuilla.

Illalla suuntaamme läheltä löytyneeseen mukavaan ravintolaan, jossa tarjoillaan joka päivä tuoretta barracudaa grillattuna uuniperunan ja valkosipulileivän kanssa. Ohjelmanumerona on ollut iltaisin seurata paikallisten soittoruokaloissa järjestettäviä häitä, joita on vietetty äänekkäästi jokaisena iltana. Menossa on hääbuumi lähestyvän kiinalaisen uuden vuoden vuoksi.

Huomenna on aika jättää viihtyisä DevaRaja Villa tältä erää. Ajelemme takaisin Phnom Penhiin viehättävän joenrantakapunki Kampotin kautta. Sitä ennen ihailemme vielä yhden upean auringonlaskun täällä meren äärellä.

Auringonlaskuja Sihanoukvillessa

Viime päivät ovat menneet vauhdilla moninaisten aktiviteettien parissa. Tuktuk-kuskit jo myhäilevät meidät nähdessään, sillä kyytejä on otettu jo kilometritolkulla erinäisille reissuille. Rentouttava kokovartalohieronta olikin jo paikallaan. Käsittely oli ilmeisen tehokas, sillä hierottavat eksyivät käsittelyn jälkeen sokkeloisen hoitolaitoksen kerrosten välille. Onneksi hymyilevät hierojat johdattivat meidät vihreän teen äärelle ja takaisin ulos moninaisten houkutusten äärelle, entistä vetreämpinä.

Eilen ajelimme Hondalla sujuvasti tänne rannikolle viettämään leppoisia päiviä meren äärellä. Aurinko on hellinyt, meri nautinnollisen lämmin ja mukava ilmavirta käy kaiken aikaa. Kohta suuntaamme tuktukilla seuraamaan kuinka aurinko sukeltaa purppuranpunaisena Siaminlahteen. Iltaa on tarkoitus jatkaa Chhner Molop Chrey -ravintolassa, jossa meitä arvatenkin jo odotellaan. Riemua ja hyvää oloa raikkaassa meri-ilmassa. Edessä mahdollisesti myös veneretki ja snorklausta.

Syötävän suloinen naapurinpoika

Rento viikonloppu sai sunnuntai-iltapäivänä uuden käänteen, kun kaupungin palosireenit alkoivat soida. Istuskelimme omalla terassilla ja ihmettelimme kadulta kantavien paloautojen ääniä. Otimme tuktukin myöhäisen lounaan viettoon joen rantaan ja näimme taivaanrannassa valtavan sakean tumman savupilven, joka tuprusi yhä sinnikkäästi. Mikä palaa, kysyimme kuskiltamme. Maybe some house burning, hän naureskeli takaisin. Myöhemmin selvisi, että erään kaupunginosan varageneraattorit olivat jostain syystä roihahtaneet tuleen. Läheisellä roskien poltolla ei kuulemma ollut mitään tekemistä asian kanssa. Tulipalolla ei onneksi ollut vaikutusta kaupungin sähkönjakeluun ja kärähtäneiden generaattoreiden tilalle saadaan helposti hankittua uudet 10.000 dollarin kappalehintaan.

Rappukäytävästämme on kuulunut jo viikon ajan kimeää haukahtelua ja pienten tassujen tepsutusta. Vastapäiseen asuntoon on suureksi riemukseni muuttanut terhakka nappisilmäinen chihuahua-poika, joka tuli saman tien tekemään rohkeasti tuttavuutta. Pojalla, nimeltään Darling, onkin hurja selviytymistarina takanaan. Eräs pariskunta nimittäin onnistui pelastamaan sen viime hetkellä pataan joutumiselta (khmer-keittiön suurena ystävänä en halua edes ajatella asiaa enempää). Itse Darling-poika tuntuu onneksi olevan autuaan tietämätön läheltä liipanneesta kohtalostaan. Tänään se meinasi uskaltautua jo meille vierailulle viehättävän kissaystävänsä Scullyn kanssa.

Eilisiltana tänne Bangkokin kautta saapuneella Leenillä ei ole jet lagista tietoakaan. Tänään on jo tehty tunnustelukäynnit muun muassa Russian marketille, Beautiful-kenkäkauppaan, omalle uima-altaalle, FCC:lle ja khmer-ruokien äärelle. Ajanpuutteen vuoksi hieronta siirtyi huomiselle…

Rentoa viikonlopun viettoa

Täällä leijumme molemmat unelmankevyin jaloin, sillä hautovan ilman ja katupölyn turruttamat jalat saivat tänään nautinnollisen hieronnan. Ensin jalat pestiin, sitten höyrykylvetettiin (minkä aikana hierottiin kädet ja hartiat) ja lopulta murjottiin huolellisesti varpaista polviin samalla akupisteitä puutikulla painellen. Kyllä vain, tähän jää koukkuun.

Viikonloppu alkoi ja nyt toipuu puolestaan Jukki omasta ympyrätanssikokemuksestaan. Kutsu kävi hänellekin eilisillä projektin soittoruokalaillallisilla ja minua harmittaa kovasti se, etten ollut paikalla häntä iloisesti tanssilattialle kannustamassa. Yhteen ääneen voimme kuitenkin todeta, että tähän lajiin tuskin jäämme koukkuun.

Aamupäivällä olimme juuri palaamassa orkideaostoksilta Central Marketilta, kun puhelimeni soi. En tunnistanut numeroa ja olin varma, että siellä taas joku puhuu khmeriä eikä usko soittaneensa väärään numeroon. Miesääni huuteli hello ja olin jo sanomassa wrong number, kun hän yllättäen toistikin nimeni. Toisessa päässä olikin hovimestariystävämme Chnner Molop Chrey -ravintolasta, jolle oli tullut meitä ikävä. Hän ilahtui suuresti kun kerroin, että olemme tulossa rannikolle taas ensi viikonlopuksi. Luulenpa, että meitä varten varataan oikein erityisen hyvä kala, jolle annetaan tuhti valkosipuli-chilikäsittely.

Toivotamme lämpöisesti tervetulleeksi Leenin, jota odotamme saapuvaksi maanantai-iltana. Luvassa tuhti annos hellettä, hierontahoitoja, herkkuruokia… ja ehkäpä tanssikokemuksiakin!

Hiljaiset hengenpelastajat

Vähän ennen kuutta alkoi bulbulien aamukonsertti. Ne heräävät aamun ensimmäiseen sarastukseen. Valo tulvahtaa valloilleen nopeasti ja hetkessä kaupunki on taas täynnä elämää. Yleensä käännän kylkeä vielä tunniksi, mutta tänä aamuna jäin kuuntelemaan uuteen päivään heränneen Phnom Penhin ääniä: tööttäyksiä, linnunlaulua, kadunlakaisua, liikenteen tasaista huminaa.

Paikallislehti sujahtaa ovemme alta seitsemän jälkeen. Se tulee silmäiltyä aamukahvin äärellä. Tänään pääuutisena ovat Phnom Penhin kalastajat, jotka pelastavat Tonle Sap -joesta kaikessa hiljaisuudessa vuosittain kymmeniä sillalta alas hyppääviä ihmisiä. Suurin osa näistä epätoivoisista hyppääjistä on masennuksesta, köyhyydestä, stressistä ja perheriidoista kärsiviä teinejä. Paikallisen psykiatrin mukaan myös ”karaokebaarien ja yökerhojen määrän kasvu lisää kotirouvien mielenterveysongelmia” (huom. syy siis baarien, ei tietenkään miesten). Sillan kupeessa vaatimattomissa puumökeissään asustavat kalastajat noukkivat ihmisiä kuiville melko hyvällä menestyksellä ja saavat poliiseilta 1,25 dollaria per kalastettu henkilö. Vaikka kyseessä on vakava asia, tulee heti mieleen, että ihmisten kalastamisella saattaisi tienata paremmin kuin kaloilla. Aivan varmasti tämä ansaintamuoto on jo keksitty.

Täällä Lexusten luvatussa maassa välillä unohtaa, että valtaosa väestöstä kärvistelee yhä alle dollarin päiväpalkalla.

Lämpenee - paikoin polttavastikin

Viimepäivien tärkeimmät uutiset: lämpötila palasi normaalilukemiin ja Sihanoukvillen tori paloi (poltettiin). Ensimmäisestä todettakoon, että oli jo aikakin. Auringolla herkuteltiin aamupäivällä altaan äärellä kirjaa lukien. Kyllä tuntui teho olevan tallella, joten ei syytä huoleen.

Jälkimmäinen uutinen sen sijaan on ihan vakavasti otettava. Sihanoukvilleen on rakennettu uusi moderni torirakennus, jonne vanhan torin myyjiä on houkuteltu ”edulliseen” parin tuhannen dollarin myymäläpaikkahintaan. Jokainen voi mielessään laskea, montako ananasta tai t-paitaa pitää myydä, että moisen summan saa kasaan. Kun uusi tori ei täyttynyt toivottuun tahtiin, vanhalla torilla syttyi yllättäen tulipalo, joka tuhosi kaiken. Viranomaisten mukaan yksi myyjistä (jonka nimeä ei haluta antaa julkisuuteen) oli ollut huolimaton lounasgrillinsä hiilien kanssa. Selitys ei juuri lohduta yli tuhatta toriyrittäjää, joiden koko omaisuus paloi tuhkana tuuleen. Myyjät eivät virallista selitystä niele varsinkaan, kun moni oli nähnyt jonkun hiipivän torin sisällä ja haistanut kerosiinin hajun juuri ennen räjähdysmäisesti levinnyttä paloa. Tulipalot ovat silmiinpistävän yleisiä kortteleissa, joista halutaan päästä eroon. Tämä tapaus tuskin jää viimeiseksi, valitettavasti.

Uudessa kuvassa on paikallinen katumyyjien herkku: aurinkokypsytetyt chilimarinoidut simpukat. Me puolestamme korkkasimme alkuillasta oman keittiömme ja laitoimme kaasuliedellä iltapalaksi tuoreita katkarapuja valkosipuli- chiliöljyssä rapean patongin kera. Kaupan lihatiskillä olisi ollut tarjolla myös paljon muutakin tuoretta kuten sammakonreisiä, kokonaisia nyljettyjä varpusia, pitkäkyntisiä kananjalkoja ja sian ohut- ja paksusuolta sekä aivot. Vielä riittää siis kokeiltavaa kotikokeille.

Ympyrätanssia kambodzhalaisittain

Eiliset tupaantuliaiset osoittautuivatkin suureksi juhlaksi, jota varten koko katu oli valjastettu juhlakäyttöön. Pitsiverhoillut pöydät oli katettu noin 200 vieraalle. Live-musiikki raikasi pöytien eteen rakennetulta lavalta kun isäntäperhe opasti meidät omaan pyöreään pöytäämme. Kun pöytä saatiin täyteen, käynnistyi myös tarjoilu (vajaaseen pöytään ei tarjoilla, eli ei koskaan kannata vetäytyä itsekseen istuskelemaan jos on nälkäinen). Alkupaloja oli kuutta sorttia, mm. cashewpähkinöitä, salamia ja kanaa. Sitten tarjoiltiin kylmä lihasalaatti ja lämpimänä ruokana lihapataa sekä jokikalaa. Lopuksi, kuten asiaan kuuluu, tarjoiltiin keitto ja vasta sen kanssa riisi. Ruokajuomana oli tietysti olutta ja viskiä, joita olisin ottanut varmasti minäkin jos vaan olisin tiennyt, mitä ohjelmassa oli luvassa.

Olin juuri ottamassa jälkiruokaa (taropuddinkia), kun illan isäntä tuli hakemaan minua tanssimaan. Koko pöytäseurue kannusti minua iloisesti (ja vahingoniloisesti) nousemaan. En voinut muuta kuin suostua vietäväksi tanssilattialle hitaasti mutta elegantisti etenevään tanssijoiden rinkiin. Sujahdimme tyttö-poika –järjestyksessä joukkoon ja minut toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi niin tanssijoiden kuin laulajienkin taholta. Ja ihan kaikki tuijottivat jokaista liikettäni eikä tarvitse edes mainita, että tapahtuma myös videoitiin. Askelkuvio sujui jotenkuten, mutta herkkä ranteiden pyöritys ja sormien ojentelu oli kyllä aloittelijan tasoa. Kun ikuisuuksia kestänyt kappale lopulta päättyi, kiitin isäntää perinteiseen tyyliin kämmenpohjat yhteen asetettuna ja livahdin vikkelästi takaisin turvaan pöydän ääreen. Madamen edustustehtävät kuitattu!

Viileät tuulet puhaltavat

Juuri kun olimme taas adaptoituneet tasaisen mukavaan 30 asteeseen, työntyi maahan korkeapaine Siperiasta ja kovat myrskytuulet Vietnamista. Vuoden alku on hytisty poikkeuksellisen kylmässä ilmassa, jonka odotetaan jatkuvan vielä viikonlopun yli.

Yölämpötila on käväissyt jo 19 asteessa ja kansalaisille on annettu varoitus, että mikäli lämpötila tästä vielä tippuu muutamalla asteella, niin kyseessä on terveysuhka. Meteorologian laitos on hälytysvalmiudessa. Raja hätätilan julistukselle on 12 astetta, joka voi laitoksen mukaan tappaa vanhuksia. Viranomaiset ovat kehottaneet ihmisiä pukeutumaan paksuihin vaatteisiin ja sytyttämään nuotioita pysyäkseen lämpiminä.

Pöydällä edessäni on komea kuori, johon on painettu nimemme kultakirjaimin (tai oikeammin minä olen pelkkä Madame). Kuori sisältää kutsun täksi illaksi tupaantuliaisiin erään paikallisen työntekijän luo. Mekko on silitetty ja asianmukaiset rusetein koristellut kukka-asetelma ja herkkukori hankittu. House warming party onkin paikallaan kun ”cold spell” pitää meitä otteissaan.

Tuulet ovat kuitenkin tänään jo selvästi tyyntymään päin ja ilmassa tuntuu taas jo aavistus lämpöisen pehmeää kosketusta. Tule takaisin lämmin ilmamassa, tule tule.

Hyvää Uutta Vuotta!

Lämpimät uuden vuoden toivotukset ja kaikkea hyvää vuodelle 2008!